Paikkatietokevät 2017 jatkuu koleana

Posted · Add Comment

Vappu tulee ja tarjoaa hieman pidemmän viikonlopun arjesta irtaantumiseen. Suomalaiset ovat perinteisesti osanneet tämän suorituksen mallikkaasti ja kansallista identiteettiään korostaen. Tässä kohtaa on hyvä kirjoitella tähän blogiin tunnelmia paikkatietokeväästä alan palveluyritysten näkökulmasta. Tämä blogikanavahan on tarkoitettu kirjoituksille, joita alan eri toimijat haluavat esittää. Blogikulttuurin tapaan kirjoitukset ovat kunkin kirjoittajan omia ajatuksia tai kannanottoja.

Huhtikuun lopussa valmistuvat myös Paikkatietopoliittisen selonteon selvitysprojektien raportit, joten toukokuussa on mahdollisuus tutustua selvityskonsulttien työn tuloksiin ja tuoda omaa näkemystä niistä esille. Maanmittauslaitoksen webinaarikanavasta löytyy myös tuore MML:n pääjohtajan esitys, jossa painotetaan parlamentaariseen käsittelyyn vietävän selonteon pitkäaikaista vaikutusta alan suuntaviivoihin. Alalla toimivien on siis syytä olla aktiivisia. Selonteon valmistumisen aikataulu on nyt hieman aloitusvaiheessa keskusteltuja pidemmällä eli syksyn sijaan vuoden 2017 lopussa.

FLIC on kritisoinut suhteellisen suorasanaisesti Paikkatietopoliittisen selonteon kanssa lähes yhtäaikaisesti käynnistetyn Hallinnon paikkatietoalusta –hankkeen ajoitusta ja myös sisältöä. Hankkeesta on putkahdellut MML:n webinaarikanavaan esityksiä, joiden pohjalta pohdintaa voi jatkaa. Erityisen ansiokas ja selkeä esitys on Paula Ahonen-Rainion esitys paikkatietopalveluista, joita KMTK -osahankkeessa selvitetään.

Webinaarissa asiaa lähestytään kolmen kysymyksen kautta. Ensimmäiseksi koitetaan pohtia mistä tiedoista on kysymys, sitten mietitään kuka niitä tarvitsee, ja viimeiseksi miten tiedot saadaan käyttäjille. Esityksessä korostuu MML:n hämmästyttävän voimakas motivaatio toimia paikkatietoinfrastruktuurin ohjaajana ja kontrolloijana. Lähestyn tässä asiaa nyt samalla jaottelulla aivan toisesta suunnasta, eli ajatuksesta että yhteiskunnan prosesseissa syntyvä tieto voi olla uuden liiketoimintaympäristön mahdollistaja. Uusi öljy, niin kuin joku on koittanut tietoa luonnehtia.

Avainkysymys paikkatietopolitiikan linjauksissa on palveluyritysten kannalta selvä: synnytetäänkö politiikalla tietoliiketoimintaa kiihdyttävä infrastruktuuri vai pyritäänkö käyttäjien tarpeet tyydyttämään julkisin varoin tuotetuilla mekanismeilla. Valitettavaa on, että KMTK:n aktiivinen viestintä on jo ehtinyt turmella liiketoimintaympäristöä. Perinteiset asiakkaat ovat ilmoittaneet hankintojen keskeyttämisistä ja markkinat ovat jääneet odottamaan luvattuja uusia julkisin varoin tuotettuja palveluita. Näin talouskasvua hidastetaan.

Katsotaan siis ensimmäiseksi kysymystä siitä mistä tiedoista on itse asiassa kysymys. Paula Ahonen-Rainion esityksessä maalataan roolitusta tiedon tuottajista ja käyttäjistä. Tässä kohtaa on syytä kyseenalaistaa koko lähestyminen. Tietoyhteiskunnassa ja varsinkin paikkatietojen suhteen ajatus siitä, että jonkun organisaation toiminta perustuu tiedon tuottamisen rooliin, on vanhentunut. Ennen tiedot koottiin kartoiksi ja niitä myytiin käyttäjille. Tietoyhteiskunnassa paikkatietoa syntyy eri toimijoiden prosesseissa, ja avainkysymys tässä on se, miten nämä tiedot saadaan toimitettua niille, jotka niistä voivat hyötyä. Erilliset tiedon kokoajaorganisaatiot poistuvat tai muuttavat merkityksensä.

Jopa 80 prosenttia kaikesta tiedosta on arvioitu olevan paikkatietoa, joten näitä tietolähteitä on todella paljon. Hyvin suuri osa yhteiskunnallisesti relevantista paikkatiedosta syntyy kuntien prosesseissa. Erityisesti KMTK:n suhteen hankkeen ymmärtämistä vaikeuttaa se, että tietosisällöstä annetaan sekä määrällisesti että laadun kannalta epäselvä kuva. Lähtökohtana nykytilanteessahan on, että maastotietokannassa on valtakunnan kattavasti suhteellisen homogeeninen tietovarasto, tarkkuudeltaan ns. keskimittakaavainen, lähinnä metriluokkaa oleva aineisto.

Ahonen-Rainion esityksessä maalataan tulevaisuus, jossa KMTK tietovarastossa on rakenteeltaan huomattavasti pidemmälle jalostettua, tarkempaa ja ominaisuustiedoiltaan kattavampaa aineistoa. Samaan tietovarastoon yhdistetään siis ilmeisimmin esimerkiksi Rakennus- ja huoneistorekisterin ja varmaankin myös Kiinteistörekisterin tietoja. Samoin tähän tietovarastoon imetään kuntien paikkatietoaineistot.

Tässä kohtaa syntyy kysymys siitä, minkälaisilla kustannuksilla tällainen tietovarasto on ajateltu koottavaksi? Alalla toimineilla yrityksillä on varsin kattavasti kokemusta siitä, mitä tällainen jalostustoiminta tulee vaatimaan. Kyse ei ole pienistä summista. Erityisesti ihmetyttää se, että kun kerran sekä kotimaiset, että globaalitkin toimijat toteuttavat tätä tietojen yhdistelyä liiketoimintanaan, niin miksi nyt pitäisi julkisin varoin kasata uusia tuotantoympäristöjä?

Seuraava kysymys oli siis käyttäjät. Kuka näitä tietoja tarvitsee ja miksi? Taloudellisen hyödyn todetaan syntyvän maastotietojen käytön kautta. KMTK-projektissa tullaankin panostamaan käyttäjien löytämiseen, haastattelemiseen ja käyttötarpeiden sekä -tapausten tunnistamiseen. Yritystoiminnassa asiakkaiden tarpeen onnistunut tunnistaminen on kirkas edellytys menestymiselle. Niinpä yritykset tekevätkin tätä työtä, eli markkinan selvittämistä, jatkuvasti ja tehokkaasti. Vain onnistujat selviävät. Tietoliiketoiminnassa onnistuminen edellyttää myös kykyä ja kapasiteettia innovointiin. Tietotarpeen tunnistaminen ei riitä, vaan pitää tuottaa asiakkaan tarvitsema palvelu paljon pidemmälle. Vaikea uskoa, että julkisen toimijan markkinatutkimuksen kautta pystytään määrittämään käyttäjien tarpeet yrityksiä onnistuneemmin.

Kolmas esitetty kysymys on, miten tietoa saadaan käyttäjille? Viimeistään tässä herää ihmetys siitä, eikö valmistelussa ole ollenkaan tutustuttu ympärillä olevaan maailmaan. Kun kerran on käyttäjiä ja näillä tarpeita, on itsestään selvää, että avoimessa markkinaehtoisessa yhteiskunnassa syntyy tarpeet tyydyttäviä palveluita. Näitä tarvitsijoita on sekä julkisen sektorin tehtävät että eri toimialojen yritykset ja myös kuluttajamarkkinat. Jos tarvitsijalla on tiedolle käyttöä, on hän myös aina valmis maksamaan siitä hyödystä, jonka palveluntarjoaja pystyy tuottamaan. Palveluiden toteuttaminen edellyttää investointeja ja yritysten palvelukehityksessä nämä investoinnit tehdään yritysten varoin. Suomessa on jo nyt lukuisia yrityksiä, jotka tarjoavat paikkatiedon keruun, ylläpidon ja jalostamisen palveluita. Useat teollisuudenalat ovat jo aikaa sitten ulkoistaneet nämä toiminnot alan palveluyrityksille. Tämän ekosysteemin kasvun edistäminen luo Suomeen kilpailukykyisen paikkatietoinfrastruktuurin.

Paikkatieto on siis öljyä, jota löytyy yhteiskunnan eri lähteistä. Tämän öljyn jalostaminen jatkuvasti kasvavalle käyttäjien joukolle onnistuu yhteiskunnallisesti tehokkaimmin toimivan ekosysteemin avulla. Tämä edellyttää heterogeenistä yritysrakennetta ja julkisen sektorin toimijoita, jotka keskittyvät tiukasti omien tehtäviensä tehokkaaseen hoitamiseen. Näin mahdollistetaan se, että raakaöljyä on saatavilla ja jalostuslaitokset kehittävät siitä oikeat tuotteet tarvitsijoille. Vanhemmat autojen harrastajat varmaan muistavat ajan, kun oli kolmenlaista öljyä: moottoriöljy autoihin, jäteöljy traktoreihin ja koneöljy ompelukoneeseen. Toivottavasti paikkatiedoissa ei palata tuohon menneisyyteen. Niin ja toivottavasti nämä säät muutenkin paranevat, ja pian.

Juha Saarentaus, Senior Advisor, Geowise Oy

Kirjoittaja toimii alan yritystoiminnan kehittämispalveluita tarjoavana konsulttina

 
 
PageLines